Kingi ja Tero lähtivät kentälle jo ennen minua ja Incaa, kun menivät omiin treeneihinsä. Olivat hyvät tavat -ryhmässä ja vuorossa oli maahanmenoja ja paikallaoloa. Oli kuulemma treenit menneet hyvin. Hyvin oli kestänyt paikallolossa, kun oli ollut lähellä koiraa. Liikkeestä maahanmenotkin oli olleet kuulemma mahdottoman terävät.
Ennen treenejä tein molempien kanssa tokon avo-luokan kaukokäskyjä harjoituksen vuoksi. Makupalan kanssa molemmat onnistui hyvin. Pitää rueta pikkuhiljaa pidentämään matkaa, mutta vielä ei voi, kun muuten siirtyy koirallakin pylly.
Incan kanssa treenattiin pitkästä aikaa tottista. No sehän oli aluksi ihan intoa täynnä ja seurasi irti nätisti. Palkkasin tällä kertaa pallolla ja se tuntui olevankin ihan jees palkka. Sitten lisää seuraamista, mutta satuttiin jollekin alueelle jossa oli hajuja, niin seuraaminen unohtui siihen. Tehtiin vähän jääviä liikkeitä ja ne meni oikein mallikkaasti. Jopa maahanmeno meni hyvin lumisella ja kylmällä kentällä. Otin sitten irtiseuraamista todella hitain askelin. Siinä kyllä kesti kontakti hyvin ja palkkana oli makupala. Seurautin sitten vielä pikkupätkän ja palkkasin patukalla. Se taas innosti koiraa ja vaikka tuntuikin, että ei tuosta seuraamisesta mitään tule, niin treenithän menikin suht. hyvin.
Meillä oli vielä tottiksen jälkeen peko-treenit. Otettiin kaikille koirille samalla tavalla 5-6 maalimiestä ja jokaiselta sai vaan palkan. Eli että koiran sai ohjattua suoraan seuraavalle maalimiehelle. Hyvin meni treeni ja Inca tuntuikin olevan innoissaan. Mietittiinkin, että ennen seuraavaa koetta tehdään Incalle pieni haku-treeni, että jos se vaikka toimisikin kokeessa :)

3 kommenttia:
Siunhan piti VAIN leikittää Incaa eikä ottaa tottista..=) Kannattaa oikeesti kokeilla pari viikkoa niin et käyt vain kentällä leikkimässä sen kanssa, etkä tee ollenkaan tottista..
Ei kun piti testata palloa palkkana ;) Pitää seuraavat kaks viikkoa leikkiä sen kans ja sit yrittää hioa liikkeet kuntoon koetta varten.
ok ;) seuraavat kaksi viikkoa sit..=)
Lähetä kommentti