Oltiin tänään taas harjoittelemassa pelastushaun alkeita. Meitä oli ohjaamassa tänään Kilpeläisen Lea. Pelastuskoiraradalle mennessä oli vielä valoisaa, mutta taivas pimeni kuitenkin suhteellisen nopeaan.
Inca oli vuorossa kolmantena koirana, jolloin oli jo hämärää. Sille otettiin suoraan valmiit maalimiehet. Lähetin Incan hakualueelle alueen ns. takapuolelta. Hyvin lähti alueelle ja etenikin hyvin kunhan kuljettiin siinä alueella myös. Ensimmäinen maalimies löytyi helposti putkesta. Sieltä löytyi Astan tytär Iida. Toista maalimiestä etsittiinkin sitten jo vähän pidempään ja aluetta haravoitiin ihan urakalla. Etsintä tuotti tulosta ja maalimies löytyi kyljellään olevasta roskalaatikosta. Kolmatta maalimiestä etsittiin sitten alueen "reunalta". Kuljettiin alueen keskilinjaa kohti, takaisin kohti lähtöpaikkaa hiljalleen. Koira teki koko ajan töitä ja kävi tutkimassa aluetta. Kerran otti jäljenkin, mutta se oli väärä jälki. Kuljettiin alueella ja siihen jäi sellainen piilo, jonka eteen Inca jäi seisomaan. Se katsoi minua sillä ilmeellä, että "älä mene, täällä on joku". Hienosti lähti itse itsenäisesti tarkastamaan piiloa ja sieltähän ihan periltä löytyi viimeinen maalimies.
Olipa hienoa nähdä, miten hienosti Inca on ruennut toimimaan ja tekemään päätöksiä itsenäisesti. Vielä tarvitsee etsiessään jonkin verran tukea ja avustusta, mutta kertaakaan ei jättänyt etsintää kesken.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti