Sunnuntai-ilta huipentui meillä taas Incan kanssa agilitytreeneihin. Oikein mielellään neiti lähtikin mukaan, kun muuten tämän päivän saikin vain olla. Agilityssä oli vuorossa seuraavat esteet: hypyt, puomi, putki, keinu, pussi, rengas ja muuri.
Aloitettiin pisteeltä, jossa oli keinu ja hyppy-putki-hyppy -sarja. Treenattiin ensin muutaman kerran keinua, jossa on ihan liikaa vauhtia. Hyvin otti kuitenkin kontaktit molemmissa päissä, eikä keinun alas rämähdyskään säikäyttänyt neitiä. Sitten tehtiin hyppy sarja, joka meni ihan kivasti, vaikka toinen hyppy oli 90 asteen kulmassa putkeen nähden. Aika hyvin Inca irtosi hypyltä putkelle.
Toisella pisteellä oli hyppy-puomi-hyppy-hyppy.... -sarja. Aloitettiin tutustumalla rataan. Sitten otettiin koiran kanssa. Incalla kun oli vauhtia tänään, niin puomilta tuli ensin alas. Otin sitten puomilta hyppyyn ja toiseen hyppyyn. Sitten tehtiinkin hyppy -sarjaa tai eteen lähetystä eli koira etenee hyppyjä ohjaajan käskiessä. Se meni ihan hienosti Sonjan avustuksella.
Kolmannelle pisteelle oli laitettu muuri, rengas ja pussi. Tehtiin ensin muuri ja sehän meni ihan nätisti ilman kosketuksia. Sitten kokeiltiin pussia ja ei meinannut tulla mitään. Kävin sitten huhuilemassa koiraa sieltä pussin toisesta päästä, niin johan hokasi lähteä etenemään. Sitten kun se hokastiin, niin osattiinkin jo paremmin =) Rengas on meille se kaikista hankalin este. Kun mieluummin Inca menisi renkaan vierestä tai alta. Mutta onneksi avustajan avulla saatiin Inca menemään renkaasta ja sitten ihan omatoimisestikin tehtiin rengas muutamaan kertaan. Ehkä se rupeaa menemään kun vaan treenaa lisää.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti