Osallistuttiin Ruutin kanssa ensimmäiseen hakukokeeseen Joensuussa 14.9.2013. Tuomareina olivat Eija Koistinen (henkilöhaku ja tottelevaisuus) ja Matti Koistinen (esineet). Koettahan jännitettiin jo siitä lähtien kun koira oli ilmoitettu kokeeseen. Tai siis minä jännitin, Ruutihan ei nyt tiennyt mitään :D
Koe alkoi maastolla. Avoimen koirat (kaksi) aloittivat henkilöhaun ja sitten oli alokasluokan vuoro. Oltiin ensimmäisinä suoritusvuorossa. Kauhea jännitystila minulla päällä ja se kuulemma näkyi. Äänikin oli kuulemma vihaisen kuuloinen. Eka pisto vasemmalle puolelle, sieltä Ruuti merkkasi selvästi maalimiehen, mutta ei ilmaissut. Seuraava pisto oikealle puolelle ja se jäi omasta mielestäni vajaaksi. Laitoin uudestaan oikealle puolelle, kun ajattelin, että sinnehän se ukko jäi. Seuraavat pistot olivat onnettomia ja jouduin huutamaan Ruutia useampaan kertaan pois. Sitten pisto oikealle puolelle ja haukku alkoi myös kuulua. Ajattelin, että "jes, vihdoinkin". Mutta mitä tapahtui. Ruuti lopetti ilmaisun kesken. En päässyt koiran lähelle ja aika loppui kesken. Voi sitä pettymystä. Nieleskellen radalta pois kuulemaan tuomarin kommentit ja siitä sitten autolle.
Menin sitten kuitenkin esineruutuun ja tottikseenkin. Esineruudussa Ruuti juoksenteli siihen malliin, että pelkäsin, että aikakin loppui kesken. Onneksi ei loppunut. Sieltä 29 p. Tottiksessa ei enää minulla itsellä riittäny virettä ja pettymys maastossa vei voimat. Siitä räpisteltiin kuitenkin 77 p. No, hyvä kokemus ja sainpahan tietää, mitä kokeessa pitää tehdä.
Sunnuntain nieleskelin pettymystä ja käytiin tekemässä samalla kisaradalla treenit. Mietin samalla, että ilmoitanko Ruutin Iisalmen hakukokeeseen, minne oli ilmoittautuminen seuraavana maanantaina. Olin ajatellut, että jos Joensuun kokeesta ei saada tulosta, Iisalmi on seuraava. No, maanantai tuli ja soitinkin paikan kokeeseen. Tuli suorastaan sellainen olo, että nyt me napataan se koulari ja näytetään mitä me osataan. Oltiinhan me kuitenkin vieraissa maastoissa ja vieraassa paikassa.
Iisalmen koehan oli siis tänään. Lähdettiin Ruutin kanssa aamulla klo 5.00 ajelemaan pimeässa kohti koepaikkaa. Saavuttiinkin sinne ensimmäisinä, mutta käytiin sitten oikaisemassa jäseniä. Täytyy sanoa, että koe ei jännittänyt tällä kertaa läheskään sitä määrää kun ensimmäinen koe. Tuomareina kokeessa oli Veikko Lappalainen (esineet ja tottelevaisuus) ja Rhea Pörsti-Lackman (henkilöhaku). Maasto oli ekana, kuten Joensuun kokeessakin. Nyt avoimen luokan koirakot lähtivät maastoon ja me kaksi alokasluokan koirakkoa esineisiin. Esineruutu olikin nopeasti taputeltu, kun yksi esine tarvitsee vain alokasluokassa noutaa. Sieltä pisteitä Ruutille 28.
Henkilöhaussa oltiin viimeinen koirakko, kun arvoin meille suoritusnumeroksi numeron 2. Onneksi henkilöhaku meni kaikkien koirien osalta ripeästi, joten meidänkään ei tarvinnut kovin pitkään suoritusvuoroa odotella. Tehtiin Ruutin kanssa samat maneerit kuin oltaisiin menossa treeneihin. Pissatukset, äänenavaukset ja hokemat ennen alueelle menoa. Jouduttiin pieni hetki odottamaan n. 30 metriä keskilinjalta ja Ruutihan piippasi :O Se oikeasti oli menossa etsimään ukkoja :) Ruudussa eka pisto oikealle, sinne tuli tyhjä pisto. Seuraava vasemmalle ja sieltä eka ukko. Tämän jälkeen molemmille puolille tyhjät ja seuraavalla pistolla oikealle löytyi toinen ukko. Oon niin tyytyväinen Ruutiin, kun ekassa kokeessa se lopetti haukut kesken ja nyt haukku kun ei mitään ongelmia olisi ollutkaan. Tosin itse olin huomattavasti rennompi ja iloisempi. Tuomarilta tuli kommenttia, että hallintaa koiralla pitäisi olla enemmän, vaikkakin tykkää itsenäisesti työskentelevistä koirista. Ja, että pistojen muotoon pitää kiinnittää huomiota. Pisteitä 163.
Tottis meni oikeastaan aika hyvin. Ruuti tuntui olevan hyvässä vireessä, kontakti kesti seuraamisessa ja hypyt olivat hyvät. Hyppyeste oli erilainen kun mihin on totuttu, mutta hyppy oli ilmava ja parempi kun treeneissä on koskaan ollut. Eteenlähetys oli ainoa, mikä oli huono (lyhyt ja vino), mutta ekalla käskyllä maahan :D
Jeps, mutta päivästä jäi hyvä mieli. Saatiin vihdoin HK1 -koulutustunnus, koirakot olivat kaikki mukavia ja järjestelyt pelasivat ripeästi. Ruutihan sitten sai ykköstuloksen ja voitti oman luokkansa :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti