Onhan tuosta viimeisestä blogista jo kulunut melkein puolisen vuotta. Mitään mullistavaahan meille ei ole tapahtunut, yksi muutto, mutta edelleen yhden naisen ja kahden koiran laumana elellään :) Treenattu ollaan viikottain Incan kanssa agia ja Ruutin kanssa enemmän painotettu tottikseen. Myös hieman agilityä ollaan Ruutin kanssa tehty ja se yllättääkin joka kerta positiivisesti ohjaajansa.
Incan kanssa kisataan vielä ykkössissä agilityssä ja yhtä nollaa vaille ollaan kakkosissa. Nolla on ollut niin lähellä, nopeus riittää, mutta ohjaajan hermostuneisuus yleensä sitten tuppaa tuomaan niitä virheitä. Yritämme siis saalistaa sen viimeisen nollan ja nousta kakkosiin.
Ruutin kanssa tottiksessa ollaan edistytty sen verran, että jäävät liikkeet on neitokainen oppinut hienosti. Hyppyä (toko) on muutamaan kertaan harjoiteltu maneesilla. Agiltyä en sen suuremmin meinannut Ruutin lajiksi (vielä) ottaa, mutta harjoitellaan jos aikaa muulta treeniltä jää. On se tyttö rohkaistunut kovin jo tekemään ilman tukea esteitä, ja eilisissä treeneissä se yllätti jopa tekemällä "radan" :)
Ruuti on muuten kuvattu luustoltaan terveeksi ja silmät ovat peilattu puhtaiksi. Vielä kun saadaan MH-kuvaukseen paikka, niin hyvä olisi. Mutta tästä on hyvä jatkaa :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti