perjantai 20. elokuuta 2010

Treeniä ja treeniä

Tällä viikolla ollaankin oltu melko ahkeria. Kolmena iltana viidestä on oltu treenaamassa. Maanantaina Incalla agilitytreenit ja Ruutin kanssa tottista, torstaina peltojälkeä ja tänään (perjantaina) tottista molempien kanssa.

Maanantain agissa meillä oli radalla hyppyjä, kepit, puomi, pari putkea ja A-este. Selvästi treenaamattomuus näkyi, kun Inca oli hieman laiskahko. Ei oikein korvat olleet auki, mutta nenä oli ja makupala-alustalta käytiin syömässä makkarat... No, mutta saatiin me ihan hyvät treenit kuitenkin tehtyä. Rimoja ei tullut alas, kepitkin mentiin jo ihan ok, tosin käsi täytyy olla aloituksessa mukana. Kontaktitkin otti mielestäni ihan hyvin.

Ruutin kanssa tein hieman seuraamista ja sitten istumaan jäämistä ja maahanmenoa. Seuraaminen imuttamalla menee ihan hyvin ja käännöksiäkin tehtiin. Jäävät liikeet alkaa sujua ihan ok, tosin lähinnä niin, että liikkeestä käsky ja sitten heti palkka. Muutaman istumaan nousun ja maahanmenon tein sivulta naksuttimella. Ja kyllä se toimii :)

Torstain jäljellä Ruuti jäljesti ensin suoran pätkän. Liina oli pannassa kiinni ja jalkojen alla, joten ei päässyt vetämään kun vauhtia tuppaa riittävän. Nenä toimii, häntä heiluu ja kyllä se jäljestää :) Hienosti päästiin maaliin ja makkarat syötiin lopuksi. Tein sitten vielä toisen jäljen eri kohtaan, mikä oli sitten lyhyempi. Tällä jäljellä selvästi tuuli haittasi alussa, mutta voi miten hienosti meni loppu. Ihan kuin juna ja ihan jäljen päällä. Vaude :)

Incan jäljestä ei ole suuremmin kertomista. Neitokainen lähinnä näytteli keskaria, että jäljestäpä itse. Yhden kepin (eli sen viimeisen) löysi itse..

Tämän päiväiset tottistreenit olikin hyvät. Sain Ruutin seuraamiseen vinkkejä, miten sitä voi lähteä naksuttimen kanssa viemään eteenpäin. Ruutin kontaktihan on hieno, joten nyt sitten keskitytään kontaktin ylläpitämiseen liikkeessä. Alku näyttikin jo ihan lupaavalta. Incan kanssa tein hieman seuraamista, paikallaolossa se oli kun Nitya teki liikkeitä. Jäävät liikkeet meni hienosti, samoin luoksetulo. A-esteen kiipesi mennessä, kiersi tullessa ja metrisen esteen hyppäsi, tosin otti tukea esteestä.

Että sellainen viikko meillä :)

Ei kommentteja: