Päätinpä sitten ottaa molemmat koirat kentälle mukaan, kun Ruutilla oli pentukurssi. Incan kanssa suuntasin kilpailuun tähtäävien ryhmään, jossa aiheena oli seuraaminen ja istuminen.
Incan kanssa aloitettiin treeneissä ilmoittautumisella. Se meni vallan hyvin, tauosta huolimatta. Istuminen sentään hangessa oli hieman vaikeaa. Seuraamisessa meillä on edelleen tekemistä, että saadaan se valmisteleva osuus liikkeessä kuntoon. Istuminen sen sijaan meni ihan ok.
Ruutin kanssa pentukurssin ekalla tottiskerralla oli aiheena kontakti. Ollaankin kotona harjoiteltu kontaktia, mutta nyt saatiin myös uusia harjoituksia mukaan. Hienosti neiti suoriutui, vaikka oli muitakin koiria. Välillä taisi enemmän kiinnostaa naapurin uros rottweiler, kun mamman makkarat ;) Mutta tästä on taas hyvä jatkaa.
Kovin on väsyneitä koiria nyt kotona. :)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti