sunnuntai 12. heinäkuuta 2009

BBB-leirillä Jämsässä

Perjantaina starttasin auton keulan koirien kanssa kohti Jämsää, missä oli BBB-kasvattien leiriviikonloppu. Minun lisäksi perjantaina saapui paikalle muutama perhe ja myös kouluttajamme Kaisa. Saatiin perjantaillekin mukava ilta aikaan singstarin ja öh.. limpparin voimin ;)

Lauantaiaamuna valkeni onneksi aurinkoisena, joten suuntasimme ruohokentälle treenaamaan tottista. Ekassa pätkässä näytettiin kouluttajalle, mitä koiran kanssa on tehty tms. Incan kanssa tein seuraamista ja sehän seurasikin hyvin. Palkkasin makupalalla ja rätillä myös. Hyvin puri rättiä. Kingin kanssa tein seuraamista ja jääviä liikkeitä. Se saikin kehuja, miten se tekee liikkeet nopeasti. Hieno poika oli :) Mennessä Kingin kanssa takaisin autolle, meinattiin kävellä kyyn päälle.. hui.

Tokassa pätkässä otin Incan kanssa noutoa, koska se on jostain syystä ruennut väistämään eikä nouda kapulaa. Sain neuvoksi, että kapulasta pitää tehdä hauska ja kiva juttu. Sain sentään Incan kantamaan kapulan autolle. Jospa se siitä. Kingin kanssa taidettiin ottaa jääviä ja myös luoksetulo. Tehtiin myös henkilöryhmä, mikä meni hyvin kun palkkana oli makupala. Ei edes huomannut muita ihmisiä :)

Iltapäivällä otettiin vielä kierros tottista vesisateessa, kun alkoi sitten satamaan. Incahan oli perinteen mukaan neiti, eikä voinut tehdä mitään. Saatiin me onneksi jotain tehtyä. Kingiin sade ei vaikuttanut kuten normaalistikaan.

Ilta jatkui saunoen, uiden ja singstarin merkeissä. Hauskaa oli ja saatiin kasvattajakin laulamaan ;)

Sunnuntaina oli jälleen vuorossa tottista ja Incan kanssa aiheena oli pakote. Eli ihan seuraamista ja kun kontakti herpaantuu niin käännös oikealle, pakote ja palkka. Sitä täytyy rueta nyt tekemään. Kingin kanssa tehtiin myös samaa, mutta sille ei tarvinnut kun kerran kunnon nyppäisy, niin se hoksasi asian. Palkkasin koko ajan Kingiä pallolla, koska se siitä syttyy.

Hauska, mutta myös rankka leiriviikonloppu on ohi. Paljon jäi hyviä neuvoja käteen ja kiva oli nähdä taas tuttuja :)

Ei kommentteja: