Eilen alkoi siis agilityssä ulkokausi. Treenataan jatkossa koulutuskentän hiekkakentällä. Eipä vaikuttanut paikanmuutos meidän neitiin, vauhtia riitti samalla tavalla kun maneesilla. Ainoastaan vähemmän oli (onneksi) hevosenkakkaa syötävänä.
Kasattiin aluksi rata, joka sitten tehtiin myös toisella variaatiolla. Ensimmäinen rata meni ihan ok, tosin kuumui kepeillä. Putken ja A-esteen päät olivat vierekkäin, mutta onneksi koira kuunteli ohjaajaa (joka oli kyllä ihan jäässä). Toisella radalla oli vaikka mitä kieputusta, mutta se menikin paremin kuin eka. Koira toimi kyllä aika hienosti ja korvat oli mukana.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti