Viikonloppuisinhan ei ole muuta tekemistä, kun viettää se koiran kanssa tottisseminaarissa ja herätä kukonlaulun aikaan aamulla. Starttasin lauantaiaamuna tottisseminaarin luento-osuuteen kuuntelemaan Marko Koskensaloa. Seminaarissa kävi hyvin ilmi, että koiran tärkein vietti on taistelutahto. Luennolla tuli esiin myös uusia asioita. Esimerkiksi se, että kentälle mennessä koiran tulee olla aktiivinen ja ohjaajan passiivinen. Koira saa vaikka hyppiä vasten, koska silloin se on aloitteen tekijä.
Käytännön harjoituksissa kävi myös ilmi taistelutahdon tärkeys. Incan kanssa esimerkkikoirakkona oltiin varmaankin se ainoa poikkeus, kun Inca ei lähtenyt taistelemaan patukasta eikä pallosta. Ainoastaan makkara kelpasi palkaksi ja se tavoitteli sitä hyvin. Tehtiin muutama seuraamisharjoitus siten, että Marko oli apuohjaajana pitkässä liinassa takana ja antoi myös pakotetta jos kontakti hävisi. Ja aina tuli tehdä käännös oikeaan ja pakote, kun kohtakti hävisi. Pakotteen jälkeen heti palkka, koska koira oppii, että näin tulee tehdä. Luoksetulo ja koira autoon. Toisella kerralla tehtiin myös samaa juttu. Paremmin oikeastaan meni kun ensimmäisellä kerralla.
Marko antoi palautetta meille, että Incalla on rajallinen kapasiteetti, mikä tekee treenaamisesta ja hyvän tottissuorituksen rakentamisesta haasteellisen. Koska se ei lähtenyt taistelemaan patukasta, täytyy palkata ruoalla. Koiran kanssa tulee myös leikkiä ja vahvistaa taisteluviettiä.
Ihan en allekirjoita kaikkia asioita, mutta hyviä vinkkejä tuli joka tapauksessa. Käytiin tuossa äskettäin lenkillä ja mulla oli mukana pallo. Otin muutaman jäävän liikkeen ja palkkasin pallolla ja myös taistelutin pallolla. Ja Inca taisteli siitä, ihan oikeasti =) Eli kyllä se kotona toimii!!! :)
sunnuntai 22. maaliskuuta 2009
Tottisseminaarissa
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Kiva Fontti sun blogissa :) Mulle ainakin se näkyy vaan kaiken maailman symbooleina...
Rosa
Nyt näkyy myös explorerissa tuo teksti =)
Lähetä kommentti